18. marraskuuta 2014

Unkari syksy 2014

19. marraskuuta 2014

mikrolisäys Toni S Virpil

Tänään olimme sen koulun mikrolisäyksen tunnilla jossa istuimme ja arvuutelimme mitä ne sanoivat koska opetus oli Unkariksi. Tunti oli kyllä mielenkiintoinen ja vaikka siitä ei kaikkea ymmärtänyt niin oltiimpa ainakin näkemässä sekin. Mr Tan Käänsi Karille Englanniksi josta Kari käänteli meille suomensi meille. Saimme katsoa ja jopa kokeilla sekoittaa kasvualustaksi tarkoitettua liuosta. liuoksesta mitattiin lopuksi Ph, joka jälkeen liuos kaadettiin kannellisiin lasipurkkeihin.











18. marraskuuta 2014

minttu ahovaaran blogi

18.11.2014
Kävin tänään kasvititeellisessä puutarhassa. Tutustiin mm. orkideoiden kasvatukseen siemenistä lisäämällä. Kasvihuoneessa oli erilaisia kukkia ja kaloja, niistä otetiin muutamia valokuvia. Kaktushuoneessa oli paljon erilaisia kaktuksia jotkut olivat pyödissä.Ja lisäksi oli palmuja ja banaanipuita kasvihuoneessa jossa kasvoi banaaneja.

Mentiin ravintolaan syömään, söin kanaa jossa oli ohut kuorrutus ja ranskalaisia ja sitruuna päällä ennen kuin tuotiin pyödälle. Ja kasviaksia, join tietysti limpsaa joka oli Coca colaa.

Mentiin metroon jossa oli älyttömän paljon ihmisiä ja hotelliin kohti hotellin nimi on ACHAT.
Ei kommentteja:

Tuntemuksia Matkasta Minttu N.

Aamupala on ollut hyvää ja koulussa on kivaa. Rahan käytössä oli aluksi haasteita mutta nyt se jo sujuu. Liikkuminen paikasta toiseen on helppoa julkisilla kulkuvälineillä tai kävellen hotelli on mukava ja täällä on ollut hyvä asua. Ravintoloissa jossa ollaan käyty on ollut hyvä ruoka ja monessa eri paikassa ollaan käyty syömässä. Olemme nähneet myös nähtävyyksiä ja mahdollisesti kieroajelua on vielä luvassa. On ollut hyvä reissu Budapestissä tulisin joskus uudestaankin.

Kymmenes päivä Budapestissä Minttu N.

Kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa näimme paljon erilaisia kasveja ja otimme paljon valokuvia kasveista. Meille kerrottiin orkidean kasvattamisesta. Sen jälkeen lähdimme kaupungille syömään ravintolaan missä oli hyvää ruokaa ja sieltä lähdimme hotellille. Illemmalla lähdemme Suvin ja Mintun kanssa shoppailemaan Örs veres teresiin Arkadin kauppakeskukseen.

17. marraskuuta 2014

Budapestin 1. - 2.päivä Virpi

Ma 10.11.2014

Kävimme tutustumassa  Magyar Guyla Kerteszeti Szakközepiskola - kouluun.
Kuuntelimme rehtorin puhetta unkarin kielellä esittelypäivään osallistujille.
Sitten opstuskierros kasvihuoneilla, floristiluokassa ja ulkoalueilla.
Lopuksi söimme koulun ruokalassa.





Ti 11.11.2014

Aloitimme  koululla työt ulkona. Nostimme kannat ylös maasta ja leikkasimme  varret poikki
n.10cm mittaisiksi, jonka jälkeen mukulat laitettiin muovilaatikoihin talvisäilöön.
Lopuksi kukkapenkki kynnettiin lapioilla ja tasoitettiin haravalla.



minttu ahovaara


9.11.2014 Menin Helsingi - Vantaan lentokentälle ja jännitti todella paljon lentää ensimmäistä kertaa lentokoneella kahdeksi viikoksi pois suomesta. Lensin lentokoneella suomesta Budapestin lentokentälle ja sitten meidät haetiin hotellille Budapestin lentokentältä. Ja tultiin ACHAT hoteliin ja finnarin lentokoneessa oli ahdasta käydä pienessä vessassa.




17.11.2014

Tänään tehtiin koulussa, mentiin ratikalla kouluun. Haetiin avaimet kopista ja mentiin laitamaan työvaatteet päälle ja sitten mentiin koulun kasvihuoneeseen tekemään pistokkaita sen kukan nimi on IRESINE- punalehti. Ja täytin ensimmäistä kertaa mustia laatikoita perliitti ja leikkasin vähäksi aikaa oksa-sakseilla punalehtiä ja oli todella vaikea hamottaa punalehtiä jostai piti katkaista ja laitetiin piskokaat punalehdet mustaan laatikoihin.





Yhdeksäs päivä Budapestissä Minttu N.

Olimme koululla kasvihuoneella laitoimme perliittiä laatikoihin joihin tuli  leikasimme sekatööreillä punalehden versoja jonka tyven kastoimme kasvuhormooniin jonka jälkeen menimme syömään ja lähdimme hotellille.




Eläintarha reissu Toni S

12.11.2014 Kävimme eläintarhassa.
Matka meni hyvin jos ei oteta lukuun kaatopaikka/ slummi kierto reittiä. Pääsimme joka tapauksessa perille ennen sulkemisaikaa. Eläintarha oli erittäin hieno paikka ja eksootinen, elämet olivat kesyjä ja osa aivan vapaana. Kokemus oli paljon suurempi kuin korkeasaarressa. Osa eläimet näyttivät tyytyväisiltä ja onnelisilta, kun toiset taas tuntuivat olevan aivan väärässä paikassa.

Seitsemäs päivä Budapestissä Minttu N.

Kävimme Rudasin kylpylässä Karin kanssa oli kivaa jonka jälkeen menimme kaupungille ravintolaan syömään oli hyvää ruokaa jonka jälkeen lähdimme 9 bussilla hotellille ja 103 bussilla tultiin lähikaupan edessä olevalle pysäkille josta oli lyhyt matka hotelliin ja illalla kävimme vielä Mc Donaldsissa syömässä jonka jälkeen tulimme hotellille ja loppuilta menikin pyykkiä pestessä.

Terveisiä täältä Unkarista T: Henri.L

Szia! Terveisiä täältä Unkarista. Olen kovasti viihtynyt täällä! En ole aiemmin pitänyt julkisilla kulkuneuvoilla kulkemisesta, mutta täällä olen senkin opetellut :) Niitä menee tosi hyvin, ja oikein hyvin pääsee paikasta toiseen. Ruoka ja juoma on edullista ja ihmiset ovat mukavia! Hyvin olen pärjännyt Englannilla ja viittomalla :) Pidän Unkarin kieltä kiinnostavana ja olen iltaisin sitä kovasti koittanut opiskella. Play kaupasta olen lataillut sovelluksia joilla on mukava harjoitella. Löysin myös näppärän ohjelman julkisilla kulkemisen avuksi. Viikko on täällä mennyt todella nopeasti, mutta onneksi on vielä toinenkin! Uskon että tulisin tänne vielä joskus uudestaan!

Kuudes päivä Budapestissä Minttu N.

Lähdimme kauppahalliin ostimme tuliaisia kotiväelle ja sen jälkeen menimme syömään Burger Kingiin jonka jälkeen lähdimme  hotellille ja oltiin hotellilla vähän aikaa ja lähdimme 17.00 Karin kanssa Örs veres teresiin arkadin kauppakeskukseen menimme pizzalle jonka jälkeen menimme kahvilaan ostamaan jäätelöä oli hyvää jäätelöä jonka jälkeen teimme pienen iltakävelyn kauppakeskus arkadin läheisyydessä jonka jälkeen lähdimme metrolla hotellille.

Viides päivä Budapestissä Minttu N.

Pelliksen istutus jatkui koululla ja koulun jälkeen tulimme hotellille illalla lähdimme kavereiden kanssa Mc Donaldsiin syömään ja lopun iltaa vietimme hotellilla telkkaria katsoen kävimme lähikaupasta ostamassa herkkuja.

Neljäs päivä Budapestissä Minttu N.

Istutimme koululla pellistä kukkapenkkeihin jossa käytimme istutuslapioita, pistolapioita, haroja, riviharavaa,kottikärryjä,rajauslankoja,ynm. Haimme kasvikärryillä pelliksiä kasvihuoneelta koulun jälkeen palattiin hotellille ja sen jälkeen lähdimme taas Örs veres teresiin arkadin kauppakeskukseen kävimme taas shoppailemassa ja ravintolassa syömässä oli hyvää ruokaa jonka jälkeen tulimme iteksemme pois kauppakeskuksesta.










Kolmas päivä Budapestissä Minttu N.

Lähdimme eläintarhaan jossa oli paljon erilaisia eläimiä kirahveista lepakoihin oli paljon nähtävää ja kuviakin otimme jonkun verran lähdimme eläintarhasta klo 16.00 jonka jälkeen lähdimme Örs Veres Teresiin Arkadin kauppakeskukseen jossa kävimme ravintolassa syömässä ja shoppailtiin vähän jonka jälkeen palattiin hotellille.

12. marraskuuta 2014

Toinen päivä Budapestissä Minttu N.

Tiistaina 11.11 menimme raitiovaunulla numero 37A ja 28 mentiin koululle jossa vaihdettiin työvaatteet ja menimme leikkaamaan kannoja joihin jätettiin 10 senttiä vartta sen jälkeen  käännimme  pistolapioilla kukkapenkkiä sen jälkeen tasoitettiin haravilla ja kerättiin kaikki kannan juurakot pois maasta että siihen voi istuttaa kesäkukkia pääsimme 12.30 syömään koulun ruokalaan söimme alkupalana leipää ja keittoa jonka jälkeen tuli pääruokana kanaa ja riisiä oli hyvää ruokaa lähdimme sen jälkeen hotellille raitiovaunuilla numero 28 ja 37A.

Jo napot kivanok

Tervehdys Budapestista! Tietoteknisten ongelmien vuoksi opiskelijat kirjoittavat minun ja Arjan tunnuksilla blogia. Ehkä saamme ongelman ratkaistua :) Tähän mennessä matka on mennyt hyvin ja yhteishenki on huipussaan!

Ensimmäinen päivä Budapestissä Minttu N.

Maanantaina 10.11 menimme käymään koululla siellä oli esittelypäivä meneillään päästiin tutustumaan kasvihuoneisiin floristien koululle ja mikrolaboratorioon jonka jälkeen lähdimme Zuzsannen kanssa ostamaan bussilippuja  sen jälkeen kiereltiin vähän kaupungilla ja mentiin sen jälkeen syömään ravintolaan jossa oli hyvää ruokaa jonka jälkeen lähdimme hotellille. Illemmalla lähdimme käymään lähikaupassa ja Mc Donaldsissa ostamassa vähän iltapalaa.

Kuva hotellista ja koulusta. Ma 10.11 Henri.l

Vasemmalla achat hotelli, johon saavuimme sunnuntaina 09.11.2014 Zsuzsannen saattelemana. Oikealla koulu.

Saapuminen Budapestiin 9.11.2014 Minttu N

Sunnuntaina 9.11 saavuimme Helsinki Vantaan lentokentälle ulkomaanlennot terminaali 2 klo 15.00 siellä tapasimme Suvin josta menimme lähtöselvitykseen laitoimme matkalaukumme hihnalle sen jälkeen menimme turvatarkastukseen josta selvittiin aika nopeasti jonka jälkeen menimme kahville ja 16.40 menimme portille odottamaan koneeseen pääsyä sitten kun päästiin koneeseen jännitti vähäsen kun en ollut moneen vuoteen lentänyt lentokoneella etsimme omat istuma paikat ja laitoimme käsimatkatavarat istumapaikkojen yläpuolella oleviin lokeroihin 17.10 lähti kone